torstai 29. joulukuuta 2011

Puolivuotta elämästäni

Aika rientää kuin siivillä..
Puoli vuotta elämästä taas takana.
Takanapäin on myös pieni nyytti joka syntyi puoli vuotta sitten ollen tänään päivän vanha.
Patukkaa on hauska seurata, joka päivä tuntuu oppivan lisää.
Välillä toivoisi päiviin lisää tunteja, jotta voisi tehdä kaiken haluamansa.
Aikaa en ole saanut taiottua lisää, enkä liioin tunteja päivään.
Olen joutunut karsimaan tekemisiäni ja siirtämään niitä tuonnemmaksi.
Jostain olen kuitenkin ylpeä - kroonisesta ajan puutteesta huolimatta sain pukinkonttiin
kolmet villasukat (= total saldo syksylle 6 paria villasukkia ja yhdet lapaset, yksi tilkkupeitto vauvalle)
Kai sitä ehtii kun tahtoo, ja nipistelee aikaa sieltä täältä.

Tekemättömien asioiden lista vain on pitkä.
Onkohan vika siis listassa vai listan tekijässä?

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Banaani-omena-muffinssit

Leipomiskärpänen iski. Vanhasta tottumuksesta suuntasin Hellapoliisin sivuille http://www.hellapoliisi.fi/ hakemaan inspiraatiota. Juu, sieltä löytyi - siis inspiraatio. Aineita ei tietenkään ollut kaikkia kaapissa joten sovelletaan:
Alkuperäinen ohje on hellapoliisin sivuilla nimellä kuorrutetut banaanimuffinssit.




Banaani-omenamuffinssit

2 isoa munaa
1dl sokeria
1dl fariinisokeria
3 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1dl 4-viljan rouhetta tms.
1dl auringonkukka öljyä
2 banaania soseena
1 omena raasteena

Kuori omena ja raasta se. Soseuta banaanit. Sekoita munat ja sokerti keskenään puuharukalla. Lisää leivinjauhe ja jauho-rouhe-seos taikinaan. Lisää öljy ja hedelmäsose. Sekoita.
Laita muffinivuokiin (tulevat aika täyteen) 12 kpl ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15min.
Kuorruta jos ehdit.
Naati.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Haaste 217.

Valokuvatorstain haaste 217. Kuvapeitto lauantai aamusta.

Mistä on lauantaiaamupäivä tehty?
Lapsen herätyksestä. Lämpimästä kääröstä vieressä. Lastenohjelmista. Kahvista.
Unisista varpaista. Sylittelystä. Neulomisesta.
Vauvan jokellusta. Maidosta. Lisä kupillisesta kahvia. Herkuista.
Kunnon aamupalasta - mustikoista ja puurosta. Pukemisesta.
Käynistä puutavaraliikkeessä. Puuhailusta. Pihatöistä.
 Lounaasta ja päiväunista ZZzzz.








Näistä oli lauantaiaamupäivä tehty.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Lahkeiden uusi elämä


Lapsen pipo alkoi olla aikansa elänyt eikä uutta kivaa tuntunut löytyvän kaupasta.
Millainen? No ,Turkoosi.
Turkoosi on päivän väri, tai paras väri ikinä - lapsen mielestä. Kesällä syötiin vain turkoosia jäätelöä (Valion vanilja eskimo= turkoosi jäätelö)..
Nyt tyttö kuitenkin sai mustan pipon, jossa on hipaus turkoosia väriä antamassa.
Pipo sai arvovaltaisen raadin hyväksynnän.
Onko hyvä? "joo. Tummee niinku äiti sulla ja turkoosia".



perjantai 23. syyskuuta 2011

Kurpitsakarnevaalit








Teimme tänään onnistuneen syysretksen Koiramäen Pajutallille Tuusulaan. Pajutallilla vietetään sarjaassaan ensimmäisiä Kurpitsakarnevaaleja tänä viikonloppuna. Me kävimme katsastamassa karnevaalitunnelmaa ja maistelemassa kotoisan kahvilan antimia ja tunnelmia. Koiramäen kahvilan
Puoti on aivan ihana samoin kuin miljöö muutenkin.

torstai 15. syyskuuta 2011

Kasvimaalta





Syksyinen aamu kasvimaalla.. Ihan parasta. Tuoreita erivärisiä porkkanoita, nauriita, kurpitsoja ja kurkkuja. Tällä kertaa makoisat ainekset pääsivät keittoon - vaikkakin talvikurpitsa oli vielä hieman raaka.
Odotellaan siis.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Vanhasta uutta


Vanha 90-luvun alussa tekemäni ihanan paksu villaneule alkoi tuntua hieman aikansa eläneeltä ja no silloiseen aikakauteen kuuluen isolta. Siispä purin neuleen (koska lanka on ihanan paksua ja lämmintä) ja tein uuden - omasta päästä. Oma pää on vähän tyhjä näiden neulejuttujen suhteen, joten jouduin vaivaamaan siskoani muutamaan otteeseen. Hän neuloo perheessämme ihan mitä vaan. Muut tekee mitä osaa - Ria neuloo mitä haluaa omasta ja kavereidenkin päistä. Mutta neule on melkein valmis, muutama kerros vielä ja päättely. Sitten olenkin valmis kuulaisiin syyspäiviin pihalla.


torstai 1. syyskuuta 2011

Kesän satoa


Vihdoin terveenä. Tuntuu kuin koko kesä olisi mennyt vauvan tulon jälkeen sairastaessa. No, niinhän se on mennytkin. Nyt on vauva saanut nimen ja elämä alkaa palautumaan mukaviin uomiinsa. Kurpitsasatoa on kerätty - mukava sato on ollutkin. Kurpitsakeitosta on tullut perheemme suosikki. Jopa 2,5-vuotias kasviksia välttävä tyttäreni pyytää kurpitsakeittoa. Talvikurpitsat on vielä keräämättä. Koristekurpitsa sadosta tuli niin suuri että ruusukaaret näyttävät aivan Pisan torneilta - yhtä vinossa ainkin. Liekö hyvän sadon syynä lannoitteena käytetty nokkosvesi. Toimii.

Kesäkurpitsakeitto
 
1 sipuli
keskikokoinen kesäkurpitsa
kasvisliemikuutio
2 dl ruokakermaa
vettä
Öljyä
Mustapippuria
Koskenlaskija Savuporo- sulatejuustoa

Hienonna sipuli ja raasta pesty kesäkurpitsa. Jos teet isommasta kurpitsasta se kannattaa kuoria. Kuullota sipulit kattilassa pienessä tilkassa öljyä. Lisää kesäkurpitsaraaste, kuullota ja lisää hieman vettä etteivät pala pohjaan. Anna hautua - kesäkurpitsasta irtoaa reilusti nestettä joten älä laita aluksi liikaa vettä. Lisää kasvisliemikuutio ja kerma. Keitä kunnes kesäkurpitsa on pehmeää, lisää sulatejuusto ja anna sulaa.
Ota kattila pois liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella. Tarkista maku ja koostumus. Jos on liian löysää voit suurustaa jauholla tai lisätä juustoa tai vastaavasti liian jäykän keiton voit laimentaa kermalla tai vedellä.

Lisukkeeksi: leipäkrutonkeja, keitettyä kananmunaa, raejuustoa tai paahdettuja pekonikuutioita. Tai kaikkia.
Nauti.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Merelle






Keväällä sovimme mieheni kanssa että vene jätetään kuiville, koska vauva syntyy keskellä kesää ja veneilylle tuskin jäisi kovin paljon aikaa. Säästetään rahaa jne.
No, kuinkas kävikään. Se iski. Trooppisen kuumeen lailla. Venekuume.
Parannuskeinot: Toistuvat kylmät suihkut, hieroa tyhjällä lompakolla otsaa tai repiä satasen seteleitä tuulessa..
Kaikkea tuo rakas mieheni ei yrittänyt, sillä seurauksella että meillä on nyt uusi vene.
Edellinen Nautico 740 odottaa vielä ostajaa ja uusi Sunmar 860 vai oliko 840 odottaa laiturissa huomista lähtöä.
Siis merelle. Tuulta, aurinkoa, suolaisen meren tuoksua, aamukahveja kannella, hyvää ruokaa, viinilasillista illalla auringon laskiessa, uimista, seikkailuja saarissa ja pienissä kylissä.
Niistä on hyvä veneilyloma tehty.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Kasvimaalla

Kesällä kotosalla ollessa yksi parhaista asioista on kasvimaa. Etenkin aamuvarhaisella. Haen sieltä tuoreet salaatit ja basilikat aamiaispöytään samalla kun kastelen kasvimaan. Kurkkuja unohtamatta.
Tämän vuoden kokeilu pitkä avomaankurkku on ollut todella mukava yllätys. Pitkä, piikitön ja maukas.


 Koristekurpitsat ovat täysin villiintyneet ja vievät ehkä liikaakin tilaa kurkuilta, mutta kauniita ovat etenkin syksyllä asetelmissa. Ja tuovathan ne rehevyyttä kasvimaalle - vaikkei sitä liioin tänä vuonna tarvittaisi.



 Pavuista ei vielä ole tullut satoa mutta jäämme seuraamaan tilanteen kehittymistä.



Heinäkuussa kasvimaa on kuin barokin nainen. Runsas, rehevä ja värikylläinen. Ensi kuussa keräämme satoa todenteolla. Odotan jo kesäkurpitsakeittoa ja sämpylöitä..

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Slow-living

Meillä on eletty kiireetöntä aikaa nyt viikko. Slow-vaihtoehdon tarjoaa perheemme uusi jäsen: työnimenä Tyyppi. Poika putkahti maailmaan viime tiistai aamuna 28.6. klo 3.48. Pitkä mies 54cm ja painoa 3790g - Mies määrää tahdin - lomalla ollaan ei kiire mihinkään.

On heinäkuu ja puutarhaamme kuvastaa parhaiten sana rehottaa. Ruoho ja kasvit kasvavat silmissä. Ainut mihin on ns. aikaa on kasvimaan kuoputus, sadonkorjuu ja kastelu. Pitääkin laittaa uusia salaatteja ja herneitä taas tulemaan. Rastaat tyhjensivät istuttamani mansikka penkit, joten turvauduin torin mansikoihin. 5kg laatikko pelasti perheemme pahimmalta mansikkahuumalta.

Uusia projekteja on näköpiirissä. Vanhan heinänkeruulaitteen tai vastaavan alle ja ympärille on saatu multatila ja rikkakasvit poistettu. Nyt pitäisi alkaa miettimään kasveja ja reunavaihtoehtoja. Haluan verenpisaroita, kultapalloja, pari kärhöä kiipeilemään ja.. täytynee lähteä katsastamaan puutarhaliikettä ja omia tiluksia.. Jotain Cottage Garden-henkeen. Saas nähdä.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Jouten oloa..

Viime päivät olen ajellut nurmikkoa, kuopsuttanut pihaa, hakettanut oksia ja kastellut istuttamiani taimia niin uudessa kukkapenkissä kuin kasvimaalla. Helteet pakottavat rauhoittumaan iltapäiviksi aurinkovarjon alle tai puun suojaan, mutta aamuisin on vielä aikaa ja energiaa touhuta. Viikonlopuksi on tulossa talo täyteen vieraita rentoudutaan tyttökavereiden kesken ja grillataan ja jutellaan mukavia. Nautitaan kesästä.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Valokuvatorstain haaste 208. Sitaatti. "Aurinko laski. Se oli tehnyt pitkän päivätyön ja oli väsynyt. Kuu kipusi vuorostaan taivaalle ja jäi sinne oranssisena möhkäleenä. Ilta illalta sen valo oli vain voimistunut. Nyt se oli täysi, ja vain kuin ihmeen avulla se tuntui pysyvän veden yllä. Se oli kuin lyhty tai valtava karnevaalipallo, ja se hehkui ja näytti siltä kuin siitä olisi sinkoillut kipunoita tyynen veden pintaan. Laaja hiekkaranta oli hiljainen." Merja Otava, Priska (1959; WSOY 2001 : 5.)




Valokuvatorstain haaste 207. Säde

http://vapaallakadella.blogspot.com/p/valokuvatorstain-haaste.html

Tämän viikon haaste säde sai ajatukset kääntymään viime syksyyn, erääseen kuulaaseen viikonloppuun jonka vietimme Porvoon saaristossa. Oli ihana viikonloppu - tuli otettu paljon valokuvia, syötyä hyvin ja levättyä. Nyt jos koskaan on paras hetki laskea vene ja lähteä nauttimaan toukokuun rauhallisista vesistä ennen kesän hektistä veneilykautta.


Muiden innokkaiden kuvaajien otoksiin pääset tutustumaan täältä.
http://inspis.vuodatus.net/

Pihatöitä osa 2 - melkein valmista


Työn johdon on hyvä olla ensimmäisenä paikalla..



En osaa oikein sanoa mikä tässä projektissa on ollut suuritöisintä. Oikeiden taimien valinta? Ajan puute? Kaivuutyöt? Istuttaminen? Ehkä se taimien lopullinen valinta - sanoisin. Vietin puutarhamyymälässä hyvän tovin (2h) lajikkeita valitessani - puolustuksekseni sanottakoon että ostin muutakin, mutta silti.
Kaupasta tuli mukaan: 8 kpl Mirrinminttua, 8 kpl hietaneilikkaa, 5 kpl purppurakeijunkukkaa, 3 kpl Korallikeijunkukkaa ja pallotuija sekä sinilaakakataja. Siis tähän penkkiin.
Lisäksi omasta takaa suuri määrä itse kasvatettuja kangasajuruohon taimia (-09), sekä aikaisemmin hankkimiani paikkaansa löytämättömiä taimia: valkomaksaruohoa, maksaruohoa sekä varjorikkoa l. saxifraga (3 valkoista ja 3 aniliinin punaista). Lisäksi pari perennanvaihtopäivän vaihdokkia : bellis ja kevätkaihonkukka.


Muutama kuva yleisilmeestä ennen kasvien laittoa.

 





Sitten taimet.. Reunuskasveina on kangasajuruohoa, maksaruohoja paikoin ja hietaneilikkaa.

 



Aurinko ja varjot hieman häiritsevät - tai eivät päästä kasveja oikeuksiinsa. Melkein valmista kuitenkin. Enää puuttuu loppusilaus eli tervaa lautojen pintaan ja paljon vettä jotta jaksavat juurtua. Syksyllä lisäillään sitten sipulikukkia jotta pääsee heti kevään alkaessa nauttimaan loistosta.
Tulipahan tehtyä - ei levätty tänä sunnuntaina..
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...