perjantai 13. maaliskuuta 2015

Lomaviikko ja kevättyöt

Kun mieheke aloittelee keväthommia laittamalla venettä laskukuntoon, tartun itse yleensä haravaan tai multasäkkiin. Kylpylän pehmentämillä lihaksilla (ja aivoilla) ajattelin tarttua ensin haravaan, kiertää tilukset oksasaksien kanssa ja tehdä ns. kevätkartoituksen (mikä paikka repsottaa, mihin tarvitaan lisäistutuksia, harvennuksen tai pensaiden siirtotarpeet) - näin olen yleensä valmiina sitten kun on istuttamisen aika.

Mutta luonto suunnitteli toisin. Makaan kolmatta päivää flunssan kourissa.
Aivot toimii sen verran, että pystyy neulomaan ja piirtelin tuossa tulevaa kylpyhuone remppaakin -  ihan alustavia piirrustuksia ja suunnitelmia.
Se missä laajuudessa se toteutetaan jää nähtäväksi.

Harmittaa vain niin vietävästi kun aurinko paistaa ja emäntää makaa sisällä.
No kai se lepo sitten tulee tarpeeseen, mutta kun keväällä ei millään malttaisi.

Mausteeksi keväinen istutuskuva vuodelta 2011 - laitetaan perunaa juurtumaan/idetään samalla.


Meillä puutarhan leikkustyöt tehdään yleensä silloin kun ehtii.
Niin se on varmaan tänäkin vuonna.
Mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, jätäthän viestin käynnistäsi - Thank you for visiting, please leave a comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...