maanantai 18. toukokuuta 2015

Tallinna - Rakvere -Jäneda -Türi - Tallinna

Tere!
Huh, kyllä reissaaminen on rankkaa, mutta niin ihanaa. Tallinnan Karnaluksin ihanuuksien jälkeen (ostoksista myähemmin lisää) suuntasimme Rakvereen Liliinan tehtaanmyymälään.
Ihania pellavia - saunatuotteita laidasta laitaan sekä keittiöön. Pöydälle tai ruoanlaittoon.


Majapaikkamme sijaitsi pienessä Jänedan kylässä. Hostelli ihanassa miljöössä.
Edessä näkyvä Musta Tagu Tall-lienee paikallisten suosiossa sillä paljon oli kesälle esiintyjiä tulossa.





Lauantaina suuntasimme Türin kukkamarkkinoille - tai no siellä myytiin kaikkea kissanpennuista kuivattuun kalaan, autoja ja niitä taimia unohtamatta.
Taimet olivat laadukkaita, mutta yleishinnaltaan aika samaa luokkaa kuin Suomessa. Itse metsästin tarjouksia ja erikoisuuksia.



Tälläinen erikoinen maksaruoho tuli vastaan. 
Kuivaan maahan ja vuodessa pitäisi kasvaa tämän kokoiseksi. 



Ihastuin betonilaattoihin. Yllä olevia valmistaa tilauksesta paikallinen (virolainen) yritys. Somia ovat ja noista saisi vaikka mitä kivaa aikaiseksi. Noiden sijaan ostin betonilaatta-muotteja. 
Kolmeen erilaiseen päädyin, yhtä kutakin. 
Onpahan kesälle jotain tekemistä, heh.


Koko reissun ihastelimme ihania haikaran pesiä, joita oli Tallinan jälkeen vähän joka tolpassa.
Hieman myöhemmin lisää itse ostoksista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, jätäthän viestin käynnistäsi - Thank you for visiting, please leave a comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...